Meikäläisen blogikirjoittelusta on kulunut jokunen päivä, niin ajattelin vähän perjantain
kunniaksi kirjoitella lisää. Eli viikkohan on sisältänyt muun muassa
pääsiäisen, joka alkuun jänskätti noiden herkkujen suhteen sillä olen päättänyt
ottaa nollatoleranssin niin sanottujen herkkujen suhteen sekä alkoholin.
Kumpienkaan käyttö ei sinänsä ole koskaan ollut ongelma, mutta sanotaanko näin,
että normaalisti olisin pääsiäisen aikana muutaman suklaamunan ja saunaoluen nauttinut
+ muita pääsiäisherkkuja… No mutta tänä pääsiäisenä en näistä
mihinkään kajonnut ja siitä on tosi hyvä mieli.
Helppoa se
ei ollut, pääsiäiskarkkikuppi oli hyvin houkuttelevan näköinen rakeineen ja
munineen, mieheni saunaoluet jääkaapissa saattoivat, jopa kutsua minua nimeltä sekä
myös lauantaina äidin pääsiäisruokapöytä, jota vastaan jouduin jo ennakkoon
käymään henkistäkamppailua, oli hyvin houkutteleva, mutta kun oli omat ruoat
mukana, niin sekin meni loppujen lopuksi todella kivuttomasti. No mutta ensi
viikolla on jo vappu, mutta sitä odotan jotenkin jo innolla koska osaan sanoa munkille EI! Lisäksi se on hyvää aikaa treenata varsinkin, kun on loppu viikko vapaata töistä!
Mitä tulee
treeneihin, niin maanantaina saimme ensimmäiset kuntosaliohjelmat ja kävimme
tekniikoita läpi porukalla Liikussa valkkujen Samin ja Katjan avustuksella.
Vaikka itsekin olen jo useamman vuoden käynyt aktiivisesti salilla niin silti
tuli ilmi tekniikkavirheitä, joita nyt sitten treenin ohella korjailen ja pidän
silmällä. Katsoimme myös noita aloituspainoja jokaiselle kohdilleen, joten
tästä on ollut hyvä jatkaa ja seuraava yhteistapaaminen onkin jo vapun jälkeen,
jolloin jatkamme ohjelmien läpikäyntiä.
Eiköhän
tässä taas ollut hiukan kuulumisia ja vois vaikka yrittää tässä lähiaikoina ottaa
myös jonkun tilannekuvan tänne, mutta katsotaan miten käy sillä itse olen ainaski
huono kuvien otossa tai ehkä paremminkin sanottuna huomaan jälkikäteen, että
ois voinu ottaa muutaman kuvan, mut katsotaan miten käy.
Viikonloppuja…
-Ouska-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti